16.8.–1.9.
2013
(c) Disney

Elo- ja syyskuu 2013

Minun Juhlaviikkoni!

Tee oma ohjelmakalenteri

  • Kinokonsertti Fantasia

    Walt Disneyn kunnianhimoisin animaatiohanke levittäytyy Musiikkitaloon loistokkaana kinokonserttina. Helsingissä nähdään ja kuullaan ainutlaatuinen valikoima yltäkylläisen, mielikuvitusrikkaan Fantasian episodeja sekä klassista musiikkia.

    Illan kallein aarre on Sibeliuksen Tuonelan joutsen -jakso, jota Disney kaavaili elokuvaan mutta joka ei valmistunut koskaan. Nyt nämä historialliset kuvat nähdään ensi kertaa yleisön edessä konsertissa, Helsingin kaupunginorkesterin tulkitessa Sibeliuksen musiikin.

    Ennakkoluuloton Fantasia sai ilmestyessään vuonna 1940 elokuvayleisön haukkomaan henkeään. Surrealistinen kuvallinen ilmaisu ja klassisen musiikin voima muodostivat symbioosin, jota ei elokuvateattereissa ollut totuttu näkemään. Musiikkivalinnoissaan Walt Disney ei kursaillut: Fantasia rakentuu mm. Beethovenin ja Tšaikovskin kaltaisten mestareiden sävellyksille. Klassisen musiikin helmiä kuvittivat animaattorialan huiput miltei psykedeelisillä visioillaan.

    Helsingin kaupunginorkesteri
    Kapellimestari: Erkki Lasonpalo

    Episodien lähteet: Fantasia (1940), Melody Time: Bumble Boogie (1948) Fantasia 2000, Fantasia the Legacy (2000)

    Ludwig van Beethoven, Sinfonia nro 5
    Ludwig van Beethoven, Sinfonia nro 6 (osat 3-5)
    Pjotr Tšaikovski, Pähkinänsärkijä
    Claude Debussy, Clair de Lune
    Jean Sibelius, Tuonelan joutsen
    Amilcare Ponchielli, Tuntien tanssi
    Paul Dukas, Noidan oppipoika
    Sir Edward Elgar, Pomp and Circumstance
    Ottorino Respighi, Rooman pinjat
    Camille Saint-Saëns, Eläinten karnevaali, finaali

    Suositellaan yli 7-vuotiaille

    Konsertin kesto n. 2 h, väliaika

    Liikkuva kuva heijastetaan kolmelle valkokankaalle, joista kaksi sijaitsee lavan sivuilla ja yksi lavan takana. Kaikilta myynnissä olevilta paikoilta on näköyhteys vähintään yhdelle valkokankaalle.

     

    Yhteistyössä:

    Disney

    Presentation licensed by Disney Concert Library © Disney

    Kiitokset: Kansallinen audiovisuaalinen arkisto

     

    Tokaluokkalaisten taideretki:

    Juhlaviikot kutsuu kaikki toisen kouluvuotensa aloittavat helsinkiläiset nauttimaan Kinokonsertti Fantasiasta! Tokaluokkalaisten taideretkelle pe 23.8. ilmoittaudutaan koulujen kautta kevään 2013 aikana. Konsertin jälkeen Kiasma järjestää koululaisille ääneen ja kuvaan liittyvän työpajan ”Taikasana”.

    Yhteistyössä: Opetusvirasto, Nykytaiteen museo Kiasma, Helsingin kaupunginorkesteri, Disney Suomi, Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

     

  • Musiikkitalo, Konserttisali

    Mannerheimintie 13a
    00100 Helsinki

    Huom: Narikkamaksu 2€

    Saavutettavuus:

    Invalidipysäköinti.

    Tapahtumapaikalla esteetön kulku.

    Inva-WC.

    Katsomossa pyörätuolipaikkoja.

    Induktiosilmukka.

    Vastaanottajan/vahtimestarin puhelinnumero: 020 707 0421 (aulapalvelupiste).

    Tarkemmat saavutettavuustiedot Musiikkitalon kotisivulta.

  • Ennakkomyynti: LIPPUPALVELU

    Ostorajoitus 6 lippua / asiakas (ei koske ryhmälippuja)

     

    VERKKOKAUPPA (24 h)

    2013.helsinginjuhlaviikot.fi ja www.lippupalvelu.fi

    Verkkokaupassa voi ostaa itse tulostettavan sähköpostilipun (TicketFast) tai tilata liput postitse (viimeistään 30 päivää ennen tilaisuutta). Lisämaksusta voi tehdä lippuvarauksen, joka lunastetaan lippukaupoista tai R-Kioskeilta.

    - Sähköpostilippu (TicketFast): 1,50–3,50 €/lippu (riippuen lipun hinnasta; ks. Toimituskulut)
    - Postitus: 1,50–3,50 €/lippu (ks. Toimituskulut) + 10 €/tilaus (kotimaa) / 40 €/tilaus (ulkomaat)
    - Lippuvaraus 2 €/lippu (maksetaan lunastuksen yhteydessä)

     

    LIPPUKAUPPA

    Lippukauppojen yhteystiedot ja aukioloajat: www.lippupalvelu.fi
    Lippupalvelulla on yli 80 lippukauppaa, joista voi sekä ostaa suoraan lippuja että noutaa verkkokaupan tai puhelinpalvelun kautta tehtyjä varauksia.

    - Toimituskulu 1,50–3,50 €/lippu (ks. Toimituskulut)

     

    PUHELINPALVELU (ma–la 8–21, su ja pyhäisin 10–18)

    Puh. 0600 10 800 (1,96 €/min+pvm) tai 0600 10 020 (6,79 €/puhelu+pvm)

    Puhelinpalvelussa tehdään lippuvarauksia. Varausmaksu sisältyy puhelun hintaan. Varaus noudetaan lippukaupasta tai R-Kioskilta. Liput voi tilata myös postitse viimeistään 30 päivää ennen tilaisuutta.

    - Nouto lippukaupasta 1,50–3,50 €/lippu (ks. Toimituskulut) tai R-Kioskilta 2,50 €/lippu
    - Postitus: 10 €/tilaus (kotimaa – yksityiset) / 30 €/tilaus (kotimaa – Y-tunnukselliset yritykset ja yhteisöt) / 40 €/tilaus (ulkomaat)

     

    R-KIOSKI

    R-Kioskeista voi noutaa vain jo etukäteen verkkokaupan tai puhelinpalvelun kautta varattuja lippuja.

    - Toimituskulu 2,50 €/lippu

     

    TOIMITUSKULUT (MUUT KUIN R-KIOSKI)

    Lipun hinta 10 € tai alle – toimituskulu 1,50 €/lippu
    Lipun hinta 10,01–39,99 € – toimituskulu 2,50 €/lippu
    Lipun hinta 40 € tai yli – toimituskulu 3,50 €/lippu

     

    NÄIN OSTAT LIPPUSI EDULLISIMMIN

    Yksittäiset liput on edullisinta ostaa suoraan joko verkkokaupasta (itse tulostettava sähköpostilippu) tai lippukaupasta.

     

    OVILIPUNMYYNTI

    Jos lippuja jää myyntiin ovelle, tapahtumapaikkojen lippukassat palvelevat tunnin ajan ennen kunkin tilaisuuden alkua.

     

    ALENNUKSET

    3 LIPPUA
    15 % alennusta, kun lippuja ostetaan samalla kertaa kolmeen tai useampaan eri tilaisuuteen
    Vain Lippupalvelun puhelinpalvelusta tai lippukaupoista
    Alennus vain perushintaisista lipuista
    3 lipun paketti on ostettavissa A- ja B-kategorioihin. Poikkeuksena ovat Musiikkitalon tilaisuudet: näissä paketti ei ole myynnissä A- tai D-kategorioissa eikä SibA-Juilliard-konsertissa (24.8.) myöskään C-kategoriassa.

    ALENNUSLIPPU
    Opiskelijoille, alle 18-vuotiaille, varus- ja siviilipalvelusmiehille, työttömille
    Alennukseen oikeuttava todistus esitettävä pyydettäessä
    Ei koske Huvila-teltan tai Viapori Jazzin tilaisuuksia
    Lippuja myynnissä rajoitettu määrä

    ELÄKELÄISLIPPU
    Noin 5 % alennus perushintaisesta lipusta
    Alennukseen oikeuttava todistus esitettävä pyydettäessä
    Ei koske Huvila-teltan tai Viapori Jazzin tilaisuuksia

    RYHMÄLIPPU
    10 % alennusta vähintään 10 hengen ryhmälle
    Vain Lippupalvelun puhelinpalvelusta
    Alennus vain perushintaisista lipuista
    Lippuja myynnissä rajoitettu määrä

    PERHELIPPU
    Perhelippu alennushintaan 2 aikuiselle ja 2 lapselle
    Ei myynnissä verkkokaupassa

     

    Auta Itämerta
    Helsingin juhlaviikot tekee yhteistyötä John Nurmisen Säätiön kanssa Itämeren suojelutyön tukemiseksi. Osallistu Itämeren suojeluun maksamalla lipun oston yhteydessä tukisumma, joka menee lyhentämättömänä säätiön Puhdas Itämeri -hankkeisiin. Lue lisää.

    Hotellietu
    Juhlaviikkolipulla voit varata edullisen hotellimajoituksen Hotellimaailma-palvelusta. Edun saa lunastetulla Helsingin juhlaviikkojen pääsylipulla. www.hotellimaailma.fi/juhlaviikot

     

    Alennuksia ei myönnetä päällekkäin.

    Muutokset mahdollisia.

Aika
pe 23.8.
18:00
Liput toimituskuluineen alkaen

41,50 – 32,50 / 17,50 €

Perhelippu (2 lasta, 2 aikuista) 100 €
(ei myynnissä verkkokaupassa)

LOPPUUNMYYTY