16.8.–1.9.
2013
(c) Chris Dodd

Elo- ja syyskuu 2013

Minun Juhlaviikkoni!

Tee oma ohjelmakalenteri

  • quartet-lab

    Kvartetin synty

    Kvartettilaboratoriossa suoritetaan ihmiskokeita. Neljä huippumuusikkoa antautuu vapaaehtoiseen siedätyshoitoon — kvartettisoittoon ja sen vaatimuksiin. Nelikko etsii ennakkoluulottomasti jousikvartetin syvintä olemusta. Jälki on raikasta ja ilmeikästä: klassinen sointikauneus ja nykymusiikin taika paiskaavat kättä improvisaation ja rouheiden kansanmusiikkivaikutteiden kanssa. Kuusisto, Kopatchinskaja, Maijala ja Wispelwey uskovat, että hyvää kamarimusisointia ei voi ylittää mikään. Kaikki huipentuu 25.8. konserttiin, joka on ryhmän ensiesiintyminen Suomessa. Juhlaviikoilta alkaa laaja Euroopan kiertue.

    Ainutlaatuista kvartetin syntyprosessia seurataan monin eri tavoin:

    Avoimet harjoitukset 20.8. klo 17 / 24.8. klo 16
    Viikon aikana järjestetään kahdet yleisölle avoimet harjoitukset, joiden yhteydessä pidetään myös lyhyt keskustelutilaisuus yleisön ja muusikoiden välillä. Avoimet harjoitukset ovat Sellosalissa tiistaina 20.8. klo 17.00 ja lauantaina 24.8. klo 16.00, ja ne ovat nähtävissä suorana streamina myös Yle Klassisen verkossa osoitteessa yle.fi/klassinen.

    LikeFest 23.8. klo 20:45
    quartet-lab vierailee LikeFestissä Kuudennella linjalla. Kvartetti esittää Kutosella George Crumbin  Black Angelsin, jota Pekka Kuusisto kuvailee näin: ”Kappale on kirjoitettu vuonna 1970 Vietnamin sodan fiiliksissä ja kaikki mahdolliset kuolemaan, saatanaan, perjantai kolmanteentoista ja yleiseen kuumottavuuteen liittyvät musiikilliset kuviot asettuvat todella häiritsevän kokonaisuuden osasiksi (…) oon ihan fileissä joka kerta kun avaan kappaleen nuotin, kylmät väreet menee ees taas.”

    Yle radio & stream 25.8. klo 19
    Yleisradio lähettää konsertin suorana lähetyksenä sekä radiossa että video-streamina verkossa.

    Yle TV1 / Teema 6.1. – dokumentti & konserttitaltiointi
    Yleisradio seuraa quartet-labin syntyä alusta loppuun. Tuloksena syntyy dokumentti, jonka Yle Teema esittää loppiaisena. Samana päivänä nähdään myös taltiointi konsertista.

     

    Pekka Kuusisto & Patricia Kopatchinskaja, viulu
    Lilli Maijala, alttoviulu
    Pieter Wispelwey, sello

    W. A. Mozart: Divertimento D-duuri
    Benjamin Britten: Jousikvartetto nro 2
    George Crumb: Black Angels
    Lisäksi taiteilijoiden itsensä esittelemiä lisänumeroita.

    Konsertin kesto n. 2 h, väliaika

    Yleisradio taltioi konsertin.

    Yhteistyössä:

    sellosali_black

  • Sellosali

    Soittoniekanaukio 1A
    02600 Espoo

    Huom: Narikkamaksu 2€

    Saavutettavuus:

    Invalidipysäköinti.

    Tapahtumapaikalla esteetön kulku.

    Inva-WC.

    Katsomossa pyörätuolipaikkoja.

    Induktiosilmukka.

    Katsomossa maadoitettu pistoke.

    Vastaanottajan/vahtimestarin puhelinnumero: (09) 816 84199 (Tuomas Ånäs).

  • Ennakkomyynti: LIPPUPALVELU

    Ostorajoitus 6 lippua / asiakas (ei koske ryhmälippuja)

    Huom: Sellosalin narikkamaksu 2 euroa.

     

    VERKKOKAUPPA (24 h)

    2013.helsinginjuhlaviikot.fi ja www.lippupalvelu.fi

    Verkkokaupassa voi ostaa itse tulostettavan sähköpostilipun (TicketFast) tai tilata liput postitse (viimeistään 30 päivää ennen tilaisuutta). Lisämaksusta voi tehdä lippuvarauksen, joka lunastetaan lippukaupoista tai R-Kioskeilta.

    - Sähköpostilippu (TicketFast): 1,50–3,50 €/lippu (riippuen lipun hinnasta; ks. Toimituskulut)
    - Postitus: 1,50–3,50 €/lippu (ks. Toimituskulut) + 10 €/tilaus (kotimaa) / 40 €/tilaus (ulkomaat)
    - Lippuvaraus 2 €/lippu (maksetaan lunastuksen yhteydessä)

     

    LIPPUKAUPPA

    Lippukauppojen yhteystiedot ja aukioloajat: www.lippupalvelu.fi
    Lippupalvelulla on yli 80 lippukauppaa, joista voi sekä ostaa suoraan lippuja että noutaa verkkokaupan tai puhelinpalvelun kautta tehtyjä varauksia.

    - Toimituskulu 1,50–3,50 €/lippu (ks. Toimituskulut)

     

    PUHELINPALVELU (ma–la 8–21, su ja pyhäisin 10–18)

    Puh. 0600 10 800 (1,96 €/min+pvm) tai 0600 10 020 (6,79 €/puhelu+pvm)

    Puhelinpalvelussa tehdään lippuvarauksia. Varausmaksu sisältyy puhelun hintaan. Varaus noudetaan lippukaupasta tai R-Kioskilta. Liput voi tilata myös postitse viimeistään 30 päivää ennen tilaisuutta.

    - Nouto lippukaupasta 1,50–3,50 €/lippu (ks. Toimituskulut) tai R-Kioskilta 2,50 €/lippu
    - Postitus: 10 €/tilaus (kotimaa – yksityiset) / 30 €/tilaus (kotimaa – Y-tunnukselliset yritykset ja yhteisöt) / 40 €/tilaus (ulkomaat)

     

    R-KIOSKI

    R-Kioskeista voi noutaa vain jo etukäteen verkkokaupan tai puhelinpalvelun kautta varattuja lippuja.

    - Toimituskulu 2,50 €/lippu

     

    TOIMITUSKULUT (MUUT KUIN R-KIOSKI)

    Lipun hinta 10 € tai alle – toimituskulu 1,50 €/lippu
    Lipun hinta 10,01–39,99 € – toimituskulu 2,50 €/lippu
    Lipun hinta 40 € tai yli – toimituskulu 3,50 €/lippu

     

    NÄIN OSTAT LIPPUSI EDULLISIMMIN

    Yksittäiset liput on edullisinta ostaa suoraan joko verkkokaupasta (itse tulostettava sähköpostilippu) tai lippukaupasta.

     

    OVILIPUNMYYNTI

    Jos lippuja jää myyntiin ovelle, tapahtumapaikkojen lippukassat palvelevat tunnin ajan ennen kunkin tilaisuuden alkua.

     

    ALENNUKSET

    3 LIPPUA
    15 % alennusta, kun lippuja ostetaan samalla kertaa kolmeen tai useampaan eri tilaisuuteen
    Vain Lippupalvelun puhelinpalvelusta tai lippukaupoista
    Alennus vain perushintaisista lipuista
    3 lipun paketti on ostettavissa A- ja B-kategorioihin. Poikkeuksena ovat Musiikkitalon tilaisuudet: näissä paketti ei ole myynnissä A- tai D-kategorioissa eikä SibA-Juilliard-konsertissa (24.08.) myöskään C-kategoriassa.

    ALENNUSLIPPU
    Opiskelijoille, alle 18-vuotiaille, varus- ja siviilipalvelusmiehille, työttömille
    Alennukseen oikeuttava todistus esitettävä pyydettäessä
    Ei koske Huvila-teltan tai Viapori Jazzin tilaisuuksia
    Lippuja myynnissä rajoitettu määrä

    ELÄKELÄISLIPPU
    Noin 5 % alennus perushintaisesta lipusta
    Alennukseen oikeuttava todistus esitettävä pyydettäessä
    Ei koske Huvila-teltan tai Viapori Jazzin tilaisuuksia

    RYHMÄLIPPU
    10 % alennusta vähintään 10 hengen ryhmälle
    Vain Lippupalvelun puhelinpalvelusta
    Alennus vain perushintaisista lipuista
    Lippuja myynnissä rajoitettu määrä

     

    Auta Itämerta
    Helsingin juhlaviikot tekee yhteistyötä John Nurmisen Säätiön kanssa Itämeren suojelutyön tukemiseksi. Osallistu Itämeren suojeluun maksamalla lipun oston yhteydessä tukisumma, joka menee lyhentämättömänä säätiön Puhdas Itämeri -hankkeisiin. Lue lisää.

    Hotellietu
    Juhlaviikkolipulla voit varata edullisen hotellimajoituksen Hotellimaailma-palvelusta. Edun saa lunastetulla Helsingin juhlaviikkojen pääsylipulla. www.hotellimaailma.fi/juhlaviikot

     

    Alennuksia ei myönnetä päällekkäin.

    Muutokset mahdollisia.

Aika
su 25.8.
19:00
Liput toimituskuluineen alkaen

37,50 / 17,50 €

Osta liput