16.8.–1.9.
2013
Reddress - Esko Valtaoja (c) Maarit Kytöharju

Elo- ja syyskuu 2013

Minun Juhlaviikkoni!

Tee oma ohjelmakalenteri

  • Reddress:
    Esko Valtaoja

    Lämpimässä taskussa, pehmusteiden päällä makoillessa tuntuu kuin olisi pitkään ja perusteellisesti halattavana. Muotoilija Aamu Songin suunnittelema Reddress ottaa Juhlaviikkoyleisön syleilyynsä. Reddress on kymmenen erilaista kokonaisuutta musiikkia, tanssia, puhetta, yllätyksiä. Ohjelman on kuratoinut Pekka Kuusisto.

    Hieman erilainen Reddress-ilta koetaan, kun avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja kapuaa pukuun esitelmöimään maailmankaikkeudesta. Valtaoja on tullut tunnetuksi tieteen kansantajuistajana ja tietokirjailijana. Muun muassa Tieto-Finlandialla ja Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla palkitun Valtaojan luennot ja esiintymiset sekä viihdyttävät että sivistävät.

    Tanssi: Hanna Ahti, Ima Iduozee, Valtteri Raekallio

    Esityksen kesto n. 1 tunti.

     

    Ohjeet Reddress-yleisölle:
    1. Tule paikalle hyvissä ajoin, jopa tuntia ennen konserttia. Kenkäparkki vie aikaa.
    2. Ota puhtaat lempisukkasi mukaan, sillä Reddressissä ollaan sukkasillaan
    3. Kengät ja laukut jätetään vartioituun parkkiin esityksen ajaksi

    Reddress: Aamu Song
    Musiikkiohjelman kuratointi: Pekka Kuusisto
    Ohjaaja, koreografi: Minna Vainikainen
    Tanssi: Hanna Ahti, Ima Iduozee, Valtteri Raekallio
    Valosuunnittelu: Jukka Huitila
    Äänitekniikka: Teemu Korpipää
    Reddress-rakentajat: Aamu Song, Johan Olin, Sari Manner

     

    Yhteistyössä:

    Zodiak – Uuden tanssin keskus

    Kiitokset:
    Designmuseo

  • Kaapelitehdas, Pannuhalli

    Tallberginkatu 1, ovi P
    00180 Helsinki

    Saavutettavuus:

    Invalidipysäköinti.

    Tapahtumapaikalla esteetön kulku.

    Inva-WC.

    Katsomossa pyörätuolipaikkoja.

    Ei induktiosilmukkaa.

    Katsomossa maadoitettu pistoke.

  • Ennakkomyynti: LIPPUPALVELU

    Ostorajoitus 6 lippua / asiakas (ei koske ryhmälippuja)

     

    VERKKOKAUPPA (24 h)

    2013.helsinginjuhlaviikot.fi ja www.lippupalvelu.fi

    Verkkokaupassa voi ostaa itse tulostettavan sähköpostilipun (TicketFast) tai tilata liput postitse (viimeistään 30 päivää ennen tilaisuutta). Lisämaksusta voi tehdä lippuvarauksen, joka lunastetaan lippukaupoista tai R-Kioskeilta.

    - Sähköpostilippu (TicketFast): 1,50–3,50 €/lippu (riippuen lipun hinnasta; ks. Toimituskulut)
    - Postitus: 1,50–3,50 €/lippu (ks. Toimituskulut) + 10 €/tilaus (kotimaa) / 40 €/tilaus (ulkomaat)
    - Lippuvaraus 2 €/lippu (maksetaan lunastuksen yhteydessä)

     

    LIPPUKAUPPA

    Lippukauppojen yhteystiedot ja aukioloajat: www.lippupalvelu.fi
    Lippupalvelulla on yli 80 lippukauppaa, joista voi sekä ostaa suoraan lippuja että noutaa verkkokaupan tai puhelinpalvelun kautta tehtyjä varauksia.

    - Toimituskulu 1,50–3,50 €/lippu (ks. Toimituskulut)

     

    PUHELINPALVELU (ma–la 8–21, su ja pyhäisin 10–18)

    Puh. 0600 10 800 (1,96 €/min+pvm) tai 0600 10 020 (6,79 €/puhelu+pvm)

    Puhelinpalvelussa tehdään lippuvarauksia. Varausmaksu sisältyy puhelun hintaan. Varaus noudetaan lippukaupasta tai R-Kioskilta. Liput voi tilata myös postitse viimeistään 30 päivää ennen tilaisuutta.

    - Nouto lippukaupasta 1,50–3,50 €/lippu (ks. Toimituskulut) tai R-Kioskilta 2,50 €/lippu
    - Postitus: 10 €/tilaus (kotimaa – yksityiset) / 30 €/tilaus (kotimaa – Y-tunnukselliset yritykset ja yhteisöt) / 40 €/tilaus (ulkomaat)

     

    R-KIOSKI

    R-Kioskeista voi noutaa vain jo etukäteen verkkokaupan tai puhelinpalvelun kautta varattuja lippuja.

    - Toimituskulu 2,50 €/lippu

     

    TOIMITUSKULUT (MUUT KUIN R-KIOSKI)

    Lipun hinta 10 € tai alle – toimituskulu 1,50 €/lippu
    Lipun hinta 10,01–39,99 € – toimituskulu 2,50 €/lippu
    Lipun hinta 40 € tai yli – toimituskulu 3,50 €/lippu

     

    NÄIN OSTAT LIPPUSI EDULLISIMMIN

    Yksittäiset liput on edullisinta ostaa suoraan joko verkkokaupasta (itse tulostettava sähköpostilippu) tai lippukaupasta.

     

    OVILIPUNMYYNTI

    Jos lippuja jää myyntiin ovelle, tapahtumapaikkojen lippukassat palvelevat tunnin ajan ennen kunkin tilaisuuden alkua.

     

    ALENNUKSET

    3 LIPPUA
    15 % alennusta, kun lippuja ostetaan samalla kertaa kolmeen tai useampaan eri tilaisuuteen
    Vain Lippupalvelun puhelinpalvelusta tai lippukaupoista
    Alennus vain perushintaisista lipuista
    3 lipun paketti on ostettavissa A- ja B-kategorioihin. Poikkeuksena ovat Musiikkitalon tilaisuudet: näissä paketti ei ole myynnissä A- tai D-kategorioissa eikä SibA-Juilliard-konsertissa (24.08.) myöskään C-kategoriassa.

    ALENNUSLIPPU
    Opiskelijoille, alle 18-vuotiaille, varus- ja siviilipalvelusmiehille, työttömille
    Alennukseen oikeuttava todistus esitettävä pyydettäessä
    Ei koske Huvila-teltan tai Viapori Jazzin tilaisuuksia
    Lippuja myynnissä rajoitettu määrä

    ELÄKELÄISLIPPU
    Noin 5 % alennus perushintaisesta lipusta
    Alennukseen oikeuttava todistus esitettävä pyydettäessä
    Ei koske Huvila-teltan tai Viapori Jazzin tilaisuuksia

    RYHMÄLIPPU
    10 % alennusta vähintään 10 hengen ryhmälle
    Vain Lippupalvelun puhelinpalvelusta
    Alennus vain perushintaisista lipuista
    Lippuja myynnissä rajoitettu määrä

     

    Auta Itämerta
    Helsingin juhlaviikot tekee yhteistyötä John Nurmisen Säätiön kanssa Itämeren suojelutyön tukemiseksi. Osallistu Itämeren suojeluun maksamalla lipun oston yhteydessä tukisumma, joka menee lyhentämättömänä säätiön Puhdas Itämeri -hankkeisiin. Lue lisää.

    Hotellietu
    Juhlaviikkolipulla voit varata edullisen hotellimajoituksen Hotellimaailma-palvelusta. Edun saa lunastetulla Helsingin juhlaviikkojen pääsylipulla. www.hotellimaailma.fi/juhlaviikot

     

    Alennuksia ei myönnetä päällekkäin.

    Muutokset mahdollisia.

Aika
la 17.8.
18:00
Liput toimituskuluineen alkaen

27,50 €

Osta liput