16.8.–1.9.
2013
(c) Aarne Tapola

Elo- ja syyskuu 2013

Minun Juhlaviikkoni!

Tee oma ohjelmakalenteri

  • Theatre goes Movies:
    Helsinki-triptyykki

    Tunnetut teatteri-ensemblet omistautuvat elävälle kuvalle ja palauttavat elokuussa tutut teatteritilansa alkuperäiseen tarkoitukseensa: elokuvan esittämiseen. Elokuvaohjaaja Jarmo Lampelan johdolla KOM, Ryhmäteatteri ja Viirus työstävät kolme erilaista leffaa, jotka saavat ensi-iltansa Juhlaviikoilla. Työtapa on tuore ja kiinnostava: hahmot ja juonenkäänteet ovat syntyneet yhdessä kollektiivisen ryhmätyön tuloksena.

    Kaikki kolme elokuvaa ovat lämminhenkisen huumorin maustamia aikalaiskuvauksia. Niissä helsinkiläiset luovivat elämän eteen heittämissä käänteissä, ottavat turpaansa ja nousevat taas kanveesista, rakastavat — eivätkä pelkää muuttaa maailmaa. Elokuvat ovat itsenäisiä mutta sisältävät solmukohtia, joissa tarinat risteävät saaden mielenkiintoisia merkityksiä.

    Katso koko sarja!

    Elokuvat:

    Miten meistä tuli ystäviä
    KOM-teatterin elokuvassa elämän taklaamat yrittävät selvitä miten kykenevät, toiset yksin ilman apua, toiset ymmärtävät tarttua ojennettuun käteen.

    Keikka
    Lääkäri Maria haluaisi myydä muistisairaan, palvelutalossa asuvan isän asunnon, koska tarvitsee rahaa. Veli, eläkkeelle jäämässä oleva tanssija Nikke ei suostu ehdotukseen ennen kuin Maria kertoo, mihin hän rahaa tarvitsee.

    Kilimanjaro
    Parikymppisenä maailma on hallinnassa. Otat suunnan ja tähtäät jonnekin, alat tehdä elämää valmiiksi. Valitset ammatin, johon opiskelet, rakennat kotia, rakennat uraa, rakennat ystävyyssuhteita, rakennat elämääsi.

    Ohjaus: Jarmo Lampela
    KOM-teatteri, Ryhmäteatteri, Viirus
    Vegetarian Films

    Esityskieli suomi (KOM, Ryhmäteatteri)
    Esityskieli ruotsi, tekstitys suomeksi (Viirus)

    Suositellaan yli 12-vuotiaille

     

    Lue lisää:

  • Tapahtumalla on useita esityspaikkoja:

    Viirus

    Meritullinkatu 33

    Saavutettavuus:

    Tapahtumapaikalla ei esteetöntä kulkua.

    Ei erillistä invalidipysäköintiä.

    Inva-WC.

    Ei induktiosilmukkaa.

    Pyörätuoleille tilaa ensimmäisellä rivillä.

    Yhteyshenkilö / Lisätietoja: Tekninen johtaja Niklas von Weissenberg 0451119410.

    Lisätietoja: Teatteri sijaitseen neljännessä kerroksessa. Rakennuksessa  on hissi.

    Ryhmäteatteri

    Helsinginkatu 25

    Saavutettavuus:

    Tapahtumapaikalla ei esteetöntä kulkua.

    Ei erillistä pysäköintiä tai invalidipysäköintiä.

    Inva-WC.

    Induktiosilmukka.

    Katsomossa pyörätuolipaikka.

    Yhteystiedot (09) 718622.

    Lisätietoja: Pyörätuoliasiakkaiden toivotaan ottavan yhteyttä teatteriin etukäteen. Teatterin henkilökunta avustaa pyydettäessä.

    KOM-teatteri

    Kapteeninkatu 26

    Saavutettavuus:

    Esteetön sisäänkäynti Vuorimiehenkadulta.

    Katsomo esteetön.

    Teatterissa ei ole inva-WC:tä.

    Yhteystiedot (09) 6841841.

    Lisätiedot: Lipunmyyntiin porras ja kapea ovi.

     

  • Ennakkomyynti: LIPPUPALVELU

    Ostorajoitus 6 lippua / asiakas (ei koske ryhmälippuja)

    Pyörätuolipaikat KOM-teatterin lippumyymälästä (KOM-teatterin esityksiin: Kapteeninkatu 26, p. 09 6841 841)
    Pyörätuolipaikat Ryhmäteatterin lippumyymälästä (Ryhmäteatterin esityksiin: Helsinginkatu 25, p. 09 718 622)

     

    VERKKOKAUPPA (24 h)

    2013.helsinginjuhlaviikot.fi ja www.lippupalvelu.fi

    Verkkokaupassa voi ostaa itse tulostettavan sähköpostilipun (TicketFast) tai tilata liput postitse (viimeistään 30 päivää ennen tilaisuutta). Lisämaksusta voi tehdä lippuvarauksen, joka lunastetaan lippukaupoista tai R-Kioskeilta.

    - Sähköpostilippu (TicketFast): 1,50–3,50 €/lippu (riippuen lipun hinnasta; ks. Toimituskulut)
    - Postitus: 1,50–3,50 €/lippu (ks. Toimituskulut) + 10 €/tilaus (kotimaa) / 40 €/tilaus (ulkomaat)
    - Lippuvaraus 2 €/lippu (maksetaan lunastuksen yhteydessä)

     

    LIPPUKAUPPA

    Lippukauppojen yhteystiedot ja aukioloajat: www.lippupalvelu.fi
    Lippupalvelulla on yli 80 lippukauppaa, joista voi sekä ostaa suoraan lippuja että noutaa verkkokaupan tai puhelinpalvelun kautta tehtyjä varauksia.

    - Toimituskulu 1,50–3,50 €/lippu (ks. Toimituskulut)

     

    PUHELINPALVELU (ma–la 8–21, su ja pyhäisin 10–18)

    Puh. 0600 10 800 (1,96 €/min+pvm) tai 0600 10 020 (6,79 €/puhelu+pvm)

    Puhelinpalvelussa tehdään lippuvarauksia. Varausmaksu sisältyy puhelun hintaan. Varaus noudetaan lippukaupasta tai R-Kioskilta. Liput voi tilata myös postitse viimeistään 30 päivää ennen tilaisuutta.

    - Nouto lippukaupasta 1,50–3,50 €/lippu (ks. Toimituskulut) tai R-Kioskilta 2,50 €/lippu
    - Postitus: 10 €/tilaus (kotimaa – yksityiset) / 30 €/tilaus (kotimaa – Y-tunnukselliset yritykset ja yhteisöt) / 40 €/tilaus (ulkomaat)

     

    R-KIOSKI

    R-Kioskeista voi noutaa vain jo etukäteen verkkokaupan tai puhelinpalvelun kautta varattuja lippuja.

    - Toimituskulu 2,50 €/lippu

     

    TOIMITUSKULUT (MUUT KUIN R-KIOSKI)

    Lipun hinta 10 € tai alle – toimituskulu 1,50 €/lippu
    Lipun hinta 10,01–39,99 € – toimituskulu 2,50 €/lippu
    Lipun hinta 40 € tai yli – toimituskulu 3,50 €/lippu

     

    NÄIN OSTAT LIPPUSI EDULLISIMMIN

    Yksittäiset liput on edullisinta ostaa suoraan joko verkkokaupasta (itse tulostettava sähköpostilippu) tai lippukaupasta.
    KOM-teatterin liput ilman toimituskulua teatterin lippumyymälästä.
    Ryhmäteatterin liput ilman toimituskulua teatterin lippumyymälästä.
    Viiruksen liput ilman toimituskulua teatterin lippumyymälästä.

     

    OVILIPUNMYYNTI

    Jos lippuja jää myyntiin ovelle, tapahtumapaikkojen lippukassat palvelevat tunnin ajan ennen kunkin tilaisuuden alkua.

     

    ALENNUKSET

    3 LIPPUA
    15 % alennusta, kun lippuja ostetaan samalla kertaa kolmeen tai useampaan eri tilaisuuteen
    Vain Lippupalvelun puhelinpalvelusta tai lippukaupoista
    Alennus vain perushintaisista lipuista
    3 lipun paketti on ostettavissa A- ja B-kategorioihin. Poikkeuksena ovat Musiikkitalon tilaisuudet: näissä paketti ei ole myynnissä A- tai D-kategorioissa eikä SibA-Juilliard-konsertissa (24.08.) myöskään C-kategoriassa.

    ALENNUSLIPPU
    Opiskelijoille, alle 18-vuotiaille, varus- ja siviilipalvelusmiehille, työttömille
    Alennukseen oikeuttava todistus esitettävä pyydettäessä
    Ei koske Huvila-teltan tai Viapori Jazzin tilaisuuksia
    Lippuja myynnissä rajoitettu määrä

    ELÄKELÄISLIPPU
    Noin 5 % alennus perushintaisesta lipusta
    Alennukseen oikeuttava todistus esitettävä pyydettäessä
    Ei koske Huvila-teltan tai Viapori Jazzin tilaisuuksia

    RYHMÄLIPPU
    10 % alennusta vähintään 10 hengen ryhmälle
    Vain Lippupalvelun puhelinpalvelusta
    Alennus vain perushintaisista lipuista
    Lippuja myynnissä rajoitettu määrä

     

    Auta Itämerta
    Helsingin juhlaviikot tekee yhteistyötä John Nurmisen Säätiön kanssa Itämeren suojelutyön tukemiseksi. Osallistu Itämeren suojeluun maksamalla lipun oston yhteydessä tukisumma, joka menee lyhentämättömänä säätiön Puhdas Itämeri -hankkeisiin. Lue lisää.

    Hotellietu
    Juhlaviikkolipulla voit varata edullisen hotellimajoituksen Hotellimaailma-palvelusta. Edun saa lunastetulla Helsingin juhlaviikkojen pääsylipulla. www.hotellimaailma.fi/juhlaviikot

     

    Alennuksia ei myönnetä päällekkäin.

    Muutokset mahdollisia.

Aika
ke 21.8.
19:00
pe 23.8.
19:00
la 24.8.
19:00
su 25.8.
14:00
su 25.8.
17:00
su 25.8.
20:00
ma 26.8.
19:00
ti 27.8.
19:00
ke 28.8.
19:00
Liput toimituskuluineen alkaen

17,50 €

Osta liput